Tammikuu

21.1. llmastonmuutoksesta ja vielä hieman pappeudesta

Olen saanut jonkinverran palautetta blogistani koskien naispappeutta. Teinkin sen tarkoituksella riittävän kriittiseksi, jotta se herättäisi keskustelua. Hyvä niin.

Jos jollekin jäi liian negatiivinen kuva siitä miten suhtaudun kirkkoon, niin haluan nostaa esille myös erittäin positiivisia asioita: kirkko tekee laajaa ja hyvää diakoniatyötä syrjäytyneiden keskuudessa ja kuuntelee aidosti ihmisten hätää arjessa - tästä kirkolle erityiskiitos! Olin juuri lauantaina ystäväni kanssa tutustumassa Hervannassa lasten ja nuorten päiväkeskukseen, jota kirkko ylläpitää ja se on kyllä erittäin arvokasta ja hyvää työtä. Tätä puolta pitäisi ehdottomasti tuoda myös esille tuon kuluneen naispappeus -keskustelun sijaan.

Valitettavaa on aina vaan se, että yksikin työntekijä voi pilata hyvän ilmapiirin työyhteisössä ja valitettavasti näin oli nyt kyseisessä tapauksessa käynyt: mitenkäs se vanha sanonta kuuluikaan? Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...... Viittauksellani isä Mitroon tietenkin tarkoitin käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja arjessa elämistä, missä hän on ollut mielestäni hyvä - näkyihän muuten iltalehden vaikuttajalistalla myös isä Mitron nimi monen poliittisen vaikuttajan edellä. Moni muukin Suomalainen on siis kanssani tismalleen samaa mieltä.

Ilmastonmuutos nousi keskusteluun

Ylen taloustutkimuksella teettämä kysely ilmastonmuutoksesta oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja nyt näyttääkin siltä, että kaikki tiedotusvälineet ovat jo lainanneet sitä tänä aamuna. Ilmastonmuutos on päivän sana.

Yllättävää oli se, että ihmiset kyselyn mukaan eivät halua tiivistää asumista, mutta sen sijaan ovat valmiita vaikka nostamaan rakentamisen ja asumisen hintoja ilmastonmuutoksen torjunnan nimeen. Myös ministeri Vapaavuori ehätti heti kertomaan tulevista rakentamisen kiristämistä koskevista määräyksistä, jotka tulisivat voimaan kahden vuoden kuluttua. Nyt kuulin näistä tosin ensimmäistä kertaa.. Onkohan valmistelu jo oikeasti käynnissä? Vai oliko kyse heitosta?

Valtionyhtiöiden toimihenkilöt ovat ryhtymässä lakkoon Stora Ensolaisten tueksi, tarkoituksenaan painostaa valtioneuvostoa. Uskon, että lakosta koituu enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen sijaan, että yhteistuumin mietitään tulevaisuuden kehityssuuntia ja konkreettisia parantavia toimia työpaikkoja menettäville alueille, energiaa tulee kulumaan lakkojen ja niistä koituvien ongelmien selvittelyyn. Lisäksi lakkauttamispäätöstä ja yt-neuvottelujen prosessia voidaan uudelleen käsitellä lukuisia kertoja ja pyöritellä suuntaan ja toiseen, ilman että lopettamista puoltavat faktat muuttuvat. Vuoret jylisevät ja hiiri syntyy…

9.1. Noro noro - todetaan Nokialla vielä pitkään

Minulla oli eilen mahdollisuus osallistua Nokian lukiolla järjestettyyn aamulehden yleisötilaisuuteen koskien Nokian vesikriisiä. En ollut mukana panelistina vaan istuin yleisön joukossa kuunteluoppilaana. Lukion auditorio oli nuijalla lyöty täynä ihmisiä - tämä kieli vahvasti siitä, että tällainen tilaisuus oli tarpeeseen (ensimmäinen katastrofin jälkeen). Poliisivoimin turvattiin turvallisuutta, niin kuumana vieläkin käydään pinnan alla.

Eikä ihme: kyllä itsekin kun kuulin asiasta, ajattelin: mitenkä tämä on mahdollista? Miksei asiasta tiedotettu riittävän ajoissa? Miten ihmeessä tuollainen putkiliitos, joka lisäksi on lainvastainen on mahdollinen? Miten puhdas vesi ja likavesi voi mennä sekaisin kun yhtä hanaa kääntää väärään suuntaan? Uskomatonta.

Eilinen tilaisuu herätti monta kysymystä, mutta eniten minua säälitti Nokian vs. kaupunginjohtaja, joka yritti vastailla kysymyksiin muttei selkeästi kyennyt perustelemaan asioita kuulijoille - varsinainen kaupunginjohtaja oli sairaslomalla kuun loppuun, no ihmekös tuo?

Mutta missä oli panelista vesilaitoksen johto? Johtaja tietenkin on sairaslomalla, mutta entäs kakkospomo? Ja ennenkaikkea, missä oli valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja - he ovat ylimmät luottamushenkilöt, ei heidän sovi piilotella virkamisten selän takana. On pöyristyttävää, jos valtuuston puheenjohtajan ainoa viesti hädässä oleville kaupunkilaisille on se, että "hänen tehtävänään on pysytellä pois tieltä" - huhuh. Kyllä eilisen tilaisuuden osalta taitaa seuraavien kunnallisvaalien jälkeen pysyäkin?

Eilisen tilaisuuden jälkeen mieleni oli hyvin sekava, kun ajelin kotia kohti: näyttää siltä, että kaikki varautuminen oli täysin falskattu - onko kaupungin osalta edes tehty lain vaatimia valmiussuunnitelmia - mikä on tiedotuksen tila kaupungissa, onko olemassa mitään kriisiajan suunnitelmaa - entäpä jos vastaavanlainen toistuu? Minkähänlaisessa kunnossa muiden kaupunkien putket ovat?

Kriisitiedottamisen osalta tärkeintä on tiedon nopeus, ajantasaisuus ja selkeys. Heti olisi pitänyt pitää avoin tiedotustilaisuus ja kaikki media paikalle - siitä se olisi lähtenyt. Lisäksi apua on saatavilla: sisäministeriö auttaa tarvittaessa. Miksei käytetty ylen kanavia tiedottamiseen? Kaikkein modernein väline on kännykät: teletiedot ovat alueellisesti nopeasti saatavilla ja jo ensimmäisen puolen tunnin aikana olisi kaikilla alueen asukkailla ollut kännykässä tekstiviesti: älä juo vettä!

No - tietenkin jälkiviisaus on aina paras viisauden laji: toivottavasti tästä opittiin jotakin. Surullisinta on se, että kärsijöinä ovat nyt asukkaat ja myös kaupungin maine on kyseenalaistunut. Tärkeintä on nyt hoitaa jälkityö: usko tulevaisuuteen ja usko myös siihen, että asiat ovat hoidossa, usko kaupungin johtoon ja myös poliittiseen johtoon: nyt näin ei ole.

8.1. Hengellinen diibadaaba karkottaa nuoret kirkosta

Aamulehti uutisoi tänään, että suomalaisten innolle erota kirkosta ei näy loppua. No ei kyllä ole ihme. Kirkko on jämähtänyt - vieraantunut täysin tästä päivästä. Sen on voinut havaita jo vuosia tyhjistä paikoista jumalanpalveluksissa. Vain jouluisin ja joululaulujen kajahtaessa kirkkojen salit täyttyvät. Tämä kielii siitä, että ihmiset haluavat pääsääntöisesti vain perinteiden vuoksi ja erityistapahtumissa käydä kirkossa. Kuitenkin tarvetta hengellisyyteen on, väitän että nyt vielä enemmän kuin koskaan.

Silloin kun itse olin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä Tampereella kiinnitin useasti huomiota siihen miten byrokraattinen, kankea ja työilmapiiriltään huono laitos kirkko organisaationa on. Kuinka sellaiset työntekijät, jotka itse ovat erittäin ahdistuneita ja väsyneitä jaksavat auttaa muita? Vuosia sitten tehtiin kirkon piirissä työilmapiiritutkimus, jossa todettiin, ettei kaikki ole kunnossa. Tuon tutkimuksen mukaan työntekijät sairastelivat ja olivat uupuneita. Mitä tilanteen parantamiseksi on tehty?

Pelkät saarnat ja liturgiat eivät tavoita nykyihmistä ongelmineen ja ahdistuksineen. Kirkon tulee olla siellä missä ihminenkin – käydä aitoa dialogia yhteiskunnan kanssa sen kipupisteistä ja avata yhteiskunnallista keskustelua. Mistä johtuu se, että esim. Isä Mitro on niin suosittu? Siitä, että hän on aidosti lähellä siellä missä käydään keskustelua ja ollaan mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Joskus kevyestikin, leikin varjolla – jopa Uutisvuodossa. Hänellä muuten on aivan loistava huumorintaju, josta pidän.

Naispappeus on itsestäänselvyys!

2000-luvulla kirkko on ainoita organisaatioita, jolle ei mene jakeluun aito tasa-arvo. Vieläkin kirkko jaksaa jauhaa naispappeudesta – asiasta, jonka pitäisi olla tänä päivänä itsestään selvä. Mikä tekee miehestä paremman papin kuin naisesta? Mikä tekee miehestä tässä mielessä autuaamman ja puhtaamman? Elinkeinoelämän valtuuskunnan tekemän tutkimuksenkin mukaan naiset ovat miehiä parempia johtajia – miksi naiset sitten olisivat huonompia pappeja? Mitä pitempään tämä jauhaminen jatkuu, sen suurempi on jäsenkato kirkosta. Kyllä moni naispuolinen jäsen varmasti miettii asioita.

Pappi joka ei kunnioita toista sukupuolta on ”näennäispappi”.

Vammalan kappalainen Jari Rankinen ilmoitti, ettei halua toimittaa jumalanpalvelusta naispapin kanssa. Entäpä jos naispappi ilmoittaisikin, ettei halua toimittaa jumalanpalvelusta hänen kanssaan? Entäpä jos minä seurakuntalaisena ilmoitan etten missään nimessä halua seurakuntaani pappia joka ei kunnioita toista sukupuolta? Minä en ainakaan haluaisi omaa lastani (varsinkaan jos se olisi tyttö) kastamaan miespappia, joka hyljeksii naisia ja osoittaa epäkunnioitusta toista sukupuolta kohtaan. En myöskään haluaisi häntä vihkipapikseni, saati siunaamaan minua viimeiselle matkalleni. Eihän hän edes kunnioita minua ja sukupuoltani? Herää kysymys onko hänellä aidosti sydän mukana työssään? Minusta tällainen pappi on "näennäispappi".

Kirkon piirissä puhutaan suvaitsevaisuudesta ja siitä, että ”tulkaa tyköni sellaisina kuin olette” - kuitenkin kirkko on ollut usein juuri se ensimmäinen teilaaja erilaisuuden suhteen – ainakin politiikassa. Tämä on nähty useiden lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Muistuu mieleeni kristillisten edustaja Kari Kärkkäisen puhe eduskunnan täysistunnossa koskien samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä: niin ala-arvoista, moralisoivaa, asianvierestä ja kamalaa puhetta en ole koskaan aikaisemmin kuullut. Siitä oli kyllä suvaitsevaisuus kaukana. Minulle itselleni tuo kysymys oli eduskunnassa myös hyvin vaikea, mutta kuultuani Kärkkäisen puheen löin kantani lukkoon.

Itse kuulun kirkkoon ja arvostan kirkollisia arvoja. Siksi kannankin suurta huolta siitä kehityksestä, joka kirkkoa kohtaa, ellei se ota tämän päivän realiteetteja tosissaan. On surullista, että perhekäsitys on monella tavoin murentunut ja että tämän päivän nuori ei enää asu ydinperheessä. On sinun lapsia, minun lapsia, meidän lapsia ja naapurin lapsia. Enemmänkin perheistä on tullut asumayhteisöjä, joukko ihmisiä jotka rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan.

Mutta näin on: sille emme voi mitään. Onnea ei säädetä lailla eikä perheitä pidetä kasassa lainsäädännöllä, vaan rakkaudella. Tämä on kirkonkin nyt hyvä tiedostaa ja ymmärtää yhteiskunnan muutos.